Takaisin ajankohtaisiin

08.08.2018

Esittelyssä: Noora Saari

Noora Saari

Noora Saari
Konsultti, tuotantotalouden diplomi-insinööri

Urani Swot Consultingissa alkoi vuonna 2012 vielä opiskellessani tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Halusin konsultiksi, koska tiesin pärjääväni taloustieteissä, mutta halusin samalla tehdä ihmisläheistä työtä. Pidän työstäni, koska tiimeissä tehtävä projektityö antaa mahdollisuuden jatkuvaan henkilökohtaiseen kehittymiseen. Työskennellessä eri tyyppisten yritysten kanssa useilta eri toimialoilta tulee väkisinkin opittua uutta.

Nähdäkseni konsultteja käytetään siksi, että olemme nähneet sekä toimivia että toimimattomia ratkaisuja ja voimme tähän kokemukseen perustuen auttaa yritystä löytämään juuri sen tarpeeseen sopivat oikeat ratkaisut. Hyvä asiakassuhde perustuu yksinkertaisiin tekoihin. On osattava kuunnella aidosti ja otettava huomioon asiakkaiden tarpeet. Käytännössä asiakaslähtöisyys tarkoittaa palveluhenkeä ja nopeaa reagointia.

Työn luonne on tietyllä tavalla kahtiajakoinen. Toisaalta pitää ajatella isoja linjoja, ratkoa esimerkiksi muutostilanteisiin ja kasvuun liittyviä haasteita. Toisaalta yksityiskohtien kanssa pitää jaksaa puurtaa loppuun asti. Joskus viidentoista tunnin työurakasta saattaakin asiakkaalle olla merkityksellisintä vain viidentoista minuutin pätkä. Etukäteen ei voi tietää, mistä tuo merkittävä vartti löytyy. Palkintona hyvin tehdystä työstä on kuitenkin luottamussuhteen syntyminen, jonka myötä toivottavasti saa myöhemmin kuulla asiakkaan tehneen yhdessä sovittuja päätöksiä, jotka ovat vieneet yhtiön uudelle tasolle.

Vapaa-aikaani vietän mieluiten kuntosalilla, kirjoja lukien sekä matkustellen perheeni kanssa.

Käyttäjäkuva

Kysy lisätietoja

Tommi Salonen

Toimitusjohtaja

+358 (0)400 770 510

tommi.salonen@swotconsulting.fi LinkedIn logo