Takaisin ajankohtaisiin

24.08.2020

KONEPAJABAROMETRI Q2/2020: Tilausvirrat osin elpymässä, epävarmuus jatkuu

Lataa KONEPAJABAROMETRI

 

Koronapandemian vaikutus tarkasteltujen yritysten toimintaan muuttui globaaliksi viimeistään toisen kvartaalin alussa. Kuten odotettua, vaikutus oli suurin Euroopassa ja Amerikoissa, kun taas Aasian osalta elpymistä oli jo havaittavissa. Pandemiatilanne näyttää Aasiassa pysyneen toistaiseksi aisoissa, mikä ennakoi talouden kehittyvän hyvinkin suotuisasti pandemian väistyessä muilla alueilla. Saatujen tilausten kääntäminen kasvu-uralle tulee olemaan kriittinen tavoite monella yrityksellä seuraavan puolen vuoden aikana, sillä toisella kvartaalilla volyymia tuki vielä vahva tilauskanta. Positiivista on kuitenkin se, että moni tarkasteltu yritys kertoi tilausvirran elpyneen kesäkuun aikana. Vahvimmin pärjäsivät Kone, Valmet ja Metso Outotec, joista Kone on todistanut suhdannekestävyytensä jo finanssikriisin aikana. Koronapandemia on iskenyt erityisen kovaa Wärtsilän ja Ponssen liiketoimintoihin risteilyalusten pysyessä satamissa ja koronan kiihdyttäessä metsäkonemarkkinan heikkenemistä sekä yleistä investointeihin liittyvää epävarmuutta.

Kolmannen kvartaalin alussa uusien päivittäisten koronatapausten määrät ovat olleet ennätyslukemissaan, vaikkakin viime päivinä trendi on kääntynyt onneksi alaspäin. Kolmannen kvartaalin osalta odotukset kohdistuvat saatuihin tilauksiin, joilla tullaan mittaamaan elpymisen todellinen taso. Vuoden 2019 lukuihin kolmannella kvartaalilla tuskin päästään, mutta yritysten kertoman perusteella positiivista kehitystä on odotettavissa.

Tarkastelussa mukana olleet yritykset: Kone, Cargotec, Metso Outotec, Konecranes, Wärtsilä, Valmet, Ponsse ja Neles.

Lähde: Swot Consultingin analyysi

Käyttäjäkuva

Kysy lisätietoja

Tommi Salonen

Hallituksen puheenjohtaja

+358 (0)400 770 510

tommi.salonen@swotconsulting.fi LinkedIn logo