KonepajaBarometri Q4/2023: Käänteen ensimerkkejä ilmassa

Lataa KONEPAJABAROMETRI Konepajayhtiöiden kysyntä jatkoi laskuaan neljännellä kvartaalilla jo kolmatta kvartaalia putkeen. Lasku kuitenkin loiveni edellisistä kvartaaleista ja yritysten näkymissä tapahtuneet muutokset olivatkin positiivissävytteisiä ennakoiden varovaista elpymistä. Kysyntäpohja voi olla jo takana, mutta yleinen epävarmuus korostui edelleen merkittävänä riskinä. Tilausten lasku syveni ainoastaan Metsolla ja osalla yrityksistä tilaukset kääntyivät jopa kasvuun vertailukaudesta. Yrityskohtaisesti saadut tilaukset […]

Lue koko uutinen

KonepajaBarometri Q3/2023: Talouden syysflunssa vai tekninen teollisuustaantuma?

Lataa KONEPAJABAROMETRI Konepajayhtiöiden kysyntä jatkoi laskuaan kolmannella kvartaalilla jo toista kvartaalia putkeen. Taloustieteessä kaksi peräkkäistä negatiivisen bkt-kasvun kvartaalia edustaa teknistä taantumaa. Termi ei kuitenkaan ota kantaa laskun syvyyteen, jolloin se voi olla jopa harhaanjohtava. Joka tapauksessa konepajayhtiöiden saadut tilaukset laskivat kaikilla yhtiöillä paitsi Wärtsilällä, mikä kielii talouden epävarmuuden leviämisestä laajalle. Kaikki yhtiöt viestivät asiakkaiden päätöksenteon […]

Lue koko uutinen

Konepajabarometri Q2/2023: Kysynnän heikentyminen haastaa näkymiä

Lataa KONEPAJABAROMETRI Konepajayhtiöiden kysyntä laski toisella kvartaalilla, sillä saadut tilaukset laskivat voimakkaasti vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Korkealla tasolla olevat tilauskannat tukivat kuitenkin edelleen liikevaihtojen kasvua. Huolimatta kysynnän heikentymisestä, valtaosa yrityksistä säilytti ohjeistuksensa ennallaan, ja ainoastaan Metso ja Valmet laskivat markkinanäkymiään. Yleisesti taloudellisen epävarmuuden arvioidaan jatkuvan korkeana lähitulevaisuudessa korkeiden korkojen, asiakkaiden päätöksenteon epävarmuuden ja inflaation […]

Lue koko uutinen

Konepajabarometri Q1/2023: Paluu kasvu-uralle

Lataa KONEPAJABAROMETRI Konepajojen saadut tilaukset kääntyivät kasvuun vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla. Myös liikevaihtojen kasvu oli voimakasta vahvojen tilauskantojen tukemana. Myös volyymikasvua arvioidaan tapahtuneen, sillä toimitusketjuhaasteet ovat helpottaneet ja komponenttien saatavuus on parantunut. Huolimatta vahvan kasvun kvartaalista, yhtiöiden näkymät säilyivät neutraaleina ennustaen maltillista kasvua ja nykyisellä tasolla olevaa markkina-aktiviteettia vuodelle 2023, sillä taloudellinen epävarmuus on edelleen […]

Lue koko uutinen

Konepajabarometri Q4/2022: Kysynnän hiljeneminen konkretisoitui

Lataa KONEPAJABAROMETRI Vuoden 2022 viimeisellä kvartaalilla tilauskannat kääntyivät ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen laskuun, kun saadut tilaukset laskivat laaja-alaisesti ja toimitusketjuhaasteiden helpottaessa toimituskyky parani. Vahvojen tilauskantojen ansiosta liikevaihdot jatkoivat edelleen vuoden 2021 ensimmäisellä kvartaalilla alkanutta kausitasoitettua kasvuaan. Vahvojen tilauskantojen lisäksi liikevaihtojen kasvua tukivat vahva dollari ja inflaatio, sillä volyymikasvun arvioidaan olleen keskimäärin maltillista tai jopa olematonta. […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting ostajan neuvonantajana Realplast Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi ostajan neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa, jossa Artekno Oy osti Realplast Oy:n koko osakekannan. Omistusjärjestelyn myötä Realplast ja Artekno pystyvät yhdessä tarjoamaan asiakkailleen entistäkin laajemman teknologia- ja palveluvalikoiman. Realplast on teknisiä ruiskuvalutuotteita valmistava suomalainen yritys, jolla on nykyaikaiset tuotantolaitteet ja ammattitaitoinen henkilöstö. Yrityksen toimipiste sijaitsee Riihimäellä ja sen erityisosaamista on mittatarkkojen teknisten muoviosien suunnittelu ja […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting ostajan neuvonantajana Konepaja Enne Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi ostajan neuvonantajana Konepaja Enne Oy:n yrityskauppaprosessissa, jossa Tremen Invest Oy osti Konepaja Enne Oy:n koko osakekannan. Yrityskaupassa Konepaja Enteen omistajat luopuivat perinteikkään konepajayhtiön omistuksesta ja uusiksi omistajiksi tulivat Arttu Alvari, Mika Väntsi ja Sami Lindell. Arttu Alvarilla on pitkä kokemus konepajatoiminnasta Alvarin Metallin operatiivisena johtajana, Mika Väntsi ja Sami Lindell puolestaan ovat […]

Lue koko uutinen

KonepajaBarometri Q3/2022: Helpotusta toimitusketjujen haasteissa

Konepajayhtiöiden kehitys oli vahvaa kolmannella kvartaalilla huolimatta talouden yleisestä epävarmuudesta ja voimakkaasta inflaatiosta. Ensimmäiset selkeämmät merkit toimitusketjuhaasteiden helpottumisesta olivat havaittavissa yhtiöiden liikevaihtojen kasvaessa voimakkaasti.

Lue koko uutinen

KonepajaBarometri Q2/2022: Heikko euro tukee kilpailukykyä Amerikassa – tutut riskit edelleen läsnä

Huolimatta Venäjän hyökkäyssodasta ja yleisestä taloudellisesta epävarmuudesta tarkasteltujen yhtiöiden kasvu jatkui vahvana toisella kvartaalilla. Eurooppa kehittyi vakaasti huolimatta sodan vaikutuksista ja heikko euro tuki konepajayritysten kilpailukykyä Pohjois-Amerikassa.

Lue koko uutinen

Konepajabarometri Q1/2022: Pako Venäjältä

Ukrainan sota käynnistyi Venäjän hyökättyä naapurimaahansa pian edellisen konepajabarometrin julkaisun jälkeen. Kyseisessä barometrissä spekuloitiin jo Venäjä-riskillä, mutta silti järkytys oli suuri, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sitten todella alkoi pari päivää myöhemmin.

Lue koko uutinen

Swot Consulting myyjän kaupallisena neuvonantajana VertoNordic Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi myyjän kaupallisena neuvonantajana omistusjärjestelyssä, jossa Smartvatten osti VertoNordic Oy:n koko osakekannan Partnos Oy:ltä. Järjestelyn myötä syntyi kansainvälisesti merkittävä kiinteistöjen vesitehokkuuden palveluyritys, joka tarjoaa päämittareiden seurannan lisäksi huoneistokohtaisen vesimittaroinnin asiakkailleen palveluna. Yrityksen kokonaispalvelutarjooma auttaa kiinteistön omistajia ja taloyhtiöitä mm. parantamaan vesitehokkuutta ja vähentämään vesivahingoista aiheutuvia kustannuksia. Myyjänä toiminut Niemisen perheen sijoitusyhtiö Partnos jatkaa […]

Lue koko uutinen

KonepajaBarometri Q4/2021: Talviunilta herännyt Venäjän karhu heikentää erityisesti itään liittyviä näkymiä

Vuoden 2021 viimeinen kvartaali osoitti jälleen vahvaa kasvua ja nosti yritysten yhteenlasketut avainluvut takaisin pidemmän aikavälin trendilinjoilleen. Tilauskannat ja saadut tilaukset saavuttivat jälleen uusia ennätyksiään ja myös liikevaihdot ovat kuroneet koronapandemian seurauksena syntyneen kuopan kiinni.

Lue koko uutinen

Swot Consulting Enicon neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa

Swot Consulting toimi Enico Oy:n neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa, jossa Enico siirtyi osaksi monialaista Päähöyry-konsernia. Järjestelyn jälkeen Päähöyry omistaa 51 % Enicosta. Järjestelyn myötä Päähöyry-konsernin osaamis- ja palvelualueet laajentuvat entisestään ja Enicon toimintaa tukee vakavarainen konserni, minkä johdosta Enicolle avautuu mahdollisuus kasvaa merkittäväksi toimijaksi energianvarastoinnin parissa. Enico Oy on vuonna 2019 perustettu Energian varastointiratkaisuihin sekä palveluihin keskittynyt […]

Lue koko uutinen

KonepajaBarometri Q3/2021: Vahva markkina-aktiviteetti piti tilausvirrat korkealla – komponenttipula jarrutti liikevaihtoja

Konepajayhtiöiden kolmas kvartaali oli malliesimerkki kysynnän ja tarjonnan tasapainosta, tai oikeastaan sen puutteesta. Aktiivinen asiakaskysyntä piti tilausvirrat korkeana, kun taas toimitusketjujen kapeikot rajoittivat liikevaihdon kasvua.

Lue koko uutinen

Swot Consulting ostajan neuvonantajana Aprotech Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi ostajan neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa, jossa HyXo Oy osti Aprotech Oy:n koko osakekannan ja siitä tuli kaupan myötä HyXon 100 % omistama tytäryhtiö. Aprotech:n edustukset ja henkilöstö siirtyvät Hyxolle ja näin Hyxo vahvistaa osaamistaan ja tarjontaansa entisestään veden- ja jätevedenkäsittelyn alueella. Aprotech Oy on vuonna 2009 perustettu yritys, joka toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä ympäristöteknologian tuote- […]

Lue koko uutinen

Konepajabarometri Q2/2021: Heikosta vertailukaudesta vahvaan kasvuun

Konepajabarometrissa tarkasteltujen yhtiöiden avainlukujen valossa koronapandemia alkaa olla jo historiaa. Yhteenlaskettuna saadut tilaukset ja tilauskanta jatkoivat kasvuaan edellisestä ennätyskvartaalista.

Lue koko uutinen

Swot Consulting myyjän neuvonantajana Heatmastersin yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi myyjän neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa, jossa Heatmasters Group myi Heatmasters Oy:n ja Heatmasters Poland SP. Z O.O:n osakekannan Jali Prihtille ja tämän kokoamalle sijoittajaryhmälle. Heatmasters Oy ja Heatmasters Poland SP. Z O.O ovat Panostajan pääomistaman Heatmasters Group Oy:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä. Kaupassa Panostaja luopui omistuksistaan sekä lämpökäsittely-segmentistään kokonaan. Heatmasters jatkaa itsenäisenä yrityksenä ja […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting Ubitecin neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa

Swot Consulting toimi Ubitec Oy:n neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa, jossa Ubitec siirtyi osaksi keravalaislähtöistä Päähöyry-konsernia. Järjestelyn jälkeen Päähöyry omistaa 60 % Ubitecista. Ubitec toimii jatkossa itsenäisesti Päähöyryn tytäryhtiönä ja yrityksen henkilöstö, toimitilat ja toiminnot pysyvät entisellään omistajapohjan muutoksesta huolimatta. Ubitec on teollisuuden kunnossapitoon, automaatio- ja sähköistysprojekteihin erikoistunut palveluyritys. Yhtiön teollisen kunnossapidon tarjoomaan kuuluu mm. ennakoiva huoltotoiminta, teollisuussähköpalvelu […]

Lue koko uutinen

Konepajabarometri Q1/2021: Loppusuora häämöttää

Konepajojen asiakasmarkkinoiden kysyntä jatkoi vahvaa elpymistään ensimmäisellä kvartaalilla ja saatujen tilausten summa ylitti ensimmäistä kertaa koronaa edeltävän tason. Liikevaihdot ovat vielä jäljessä koronaa edeltävää aikaa, mutta vahva kysyntäympäristö ja kasvaneet tilauskannat tukevat yritysten liikevaihdon kasvua toisella kvartaalilla.

Lue koko uutinen

Swot Consulting myyjän neuvonantajana Premix Oy:n PREPERM-liiketoiminnan omistusjärjestelyssä

Swot Consulting toimi myyjän neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa, jossa Premix Oy:n PREPERM-liiketoiminta siirtyi Avient Corporationille. PREPERM-liiketoiminta keskittyy kehittämään erilaisia muovimateriaaleja, joita käytetään mm. antenneissa, tutkissa ja muissa korkean teknologian laitteissa esimerkiksi telekommunikaation, terveysteknologian ja ajoneuvoteollisuuden sovelluksissa. Avient Corporation on globaalisti toimiva yhdysvaltalainen yhtiö, joka toimii erikoispolymeerien alalla. Yhtiö on listattu New Yorkin pörssiin, sen liikevaihto on yli […]

Lue koko uutinen

KONEPAJABAROMETRI Q4/2020: Koronan jälkeinen ”uusi normaali”?

Avainlukujen osalta koronan pahimmat vaikutukset näyttävät olevan konepajoilla jo takana ja lähtökohdat vuodelle 2021 vaikuttavat verrattain hyvältä. Tarkasteltujen yritysten liiketoiminnassa ja toimintamalleissa ”uusi normaali” lienee saavutettu, sillä tilausvirta on kokonaisuutena elpynyt jo lähelle vuodentakaista tasoa.

Lue koko uutinen

Swot Consulting myyjien neuvonantajana Alupro Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi myyjien neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa, jossa Alupro Oy:n omistus siirtyi yhtiölle, jonka pääomistajina ovat Jali Prihti ja Ville Kotka yhtiöidensä kautta sekä muina omistajina Alupro:n toimivaa johtoa. Järjestelyssä vuodesta 2006 Alupro:n omistajana ollut teollinen sijoittaja Canelco Capital Oy irtautui yhtiön omistuksesta. Uusien omistajien tavoitteena on tukea Alupro:n kasvutarinaa sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla. Alupro […]

Lue koko uutinen

KONEPAJABAROMETRI Q3/2020: Korona seisoo tilausten tiellä

Koronapandemian globaali kiihtyminen lisää epävarmuutta ja jarruttaa kysynnän elpymistä suurilla suomalaisilla konepajayhtiöillä. Poikkeuksellisen vuoden 2020 viimeiselle kvartaalille lähdetäänkin suurelta takamatkalta, kun tilausvirta on taantunut alkuvuoden 2018 tasolle. Perinteisesti konepajat ovat menestyneet hyvin vuoden viimeisellä kvartaalilla. Viimeaikaiset teollisuuden ostopäällikköindeksit indikoivat positiivista kehitystä, mutta voi olla, että taantumapeikko nostaa vielä päätään, kunnes sillekin on annettu koronarokote.

Lue koko uutinen

Swot Consulting ostajan neuvonantajana KMV-tuotteet Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi ostajan neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa, jossa HyXo Oy osti KMV-tuotteet Oy:n koko osakekannan. Kaupan myötä KMV-tuotteet Oy:stä tulee HyXo Oy:n tytäryhtiö. KMV-tuotteet Oy tulee toimimaan itsenäisesti HyXo Oy:n tytäryhtiönä ja yrityksen kaikki toiminnot pysyvät entisellään omistajapohjan muutoksesta huolimatta. KMV-tuotteet jatkaa toimintaansa Lohjalla, henkilökunta säilyy entisellään ja Tuomo Salovaara jatkaa yrityksen toimitusjohtajana. KMV-tuotteet Oy on […]

Lue koko uutinen

KONEPAJABAROMETRI Q2/2020: Tilausvirrat osin elpymässä, epävarmuus jatkuu

Koronapandemian vaikutus tarkasteltujen yritysten toimintaan muuttui globaaliksi viimeistään toisen kvartaalin alussa. Kuten odotettua, vaikutus oli suurin Euroopassa ja Amerikoissa, kun taas Aasian osalta elpymistä oli jo havaittavissa. Pandemiatilanne näyttää Aasiassa pysyneen toistaiseksi aisoissa, mikä ennakoi talouden kehittyvän hyvinkin suotuisasti pandemian väistyessä muilla alueilla. Saatujen tilausten kääntäminen kasvu-uralle tulee olemaan kriittinen tavoite monella yrityksellä seuraavan puolen vuoden aikana, sillä toisella kvartaalilla volyymia tuki vielä vahva tilauskanta. Positiivista on kuitenkin se, että moni tarkasteltu yritys kertoi tilausvirran elpyneen kesäkuun aikana. Vahvimmin pärjäsivät Kone, Valmet ja Metso Outotec, joista Kone on todistanut suhdannekestävyytensä jo finanssikriisin aikana.

Lue koko uutinen

Swot Consulting ostajan neuvonantajana Beup Automation Oy:n liiketoiminnan omistusjärjestelyssä

Swot Consulting toimi ostajan neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa, jossa HyXo Oy osti Beup Automation Oy:n liiketoiminnan. Liiketoimintakaupan myötä Beup Automation Oy:n toiminta sulautuu kokonaisuudessaan osaksi HyXo Oy:tä ja henkilökunta siirtyy HyXon palvelukseen. Beup Automation Oy on yli 30 vuotta toiminut prosessiteollisuuden mittalaitteiden kokonaistoimittajana. Yhtiön valikoimassa on tuotteita kemian- ja petrokemianteollisuuteen sekä muihin räjähdysvaarallisiin tiloihin. Lisäksi yhtiöllä on […]

Lue koko uutinen

KONEPAJABAROMETRI Q1/2020: Korona ja epävarmuus painoivat tilausvirrat laskuun

Suuret suomalaiset konepajat onnistuivat vuoden 2020 ensimmäisellä vuosineljänneksellä vielä verrattain hyvin, vaikka globaali toimintaympäristö muuttuikin haasteelliseksi. Markkinoilla on kuitenkin nähtävissä selkeitä hiljenemisen merkkejä, sillä yritysten saatujen tilausten summa on laskenut jo vuoden ajan. Vahvimmin pärjäsivät Valmet, KONE ja Metso, joilla palveluliiketoiminta kompensoi toimintaympäristön muutoksia. Erityisesti Ponssen kysyntätilanne on heikko, sillä pandemian aiheuttama epävarmuus yhdessä heikkenevän metsäkonemarkkinan kanssa aiheuttivat romahduksen saaduissa tilauksissa.

Lue koko uutinen

Swot Consulting ostajan neuvonantajana Oy G. W. Berg & Co Ab:n (GWB) voimalaitosmittaus­liiketoiminnan omistusjärjestelyssä

Swot Consulting toimi ostajan neuvonantajana omistusjärjestelyprosessissa, jossa HyXo Oy osti GWB:n voimalaitosliiketoiminnan. Voimalaitosmittausliiketoiminta sisältää Hach- ja Sentry-prosessimittalaitteiden jälleenmyyntioikeudet kokonaisuudessaan. Kaupan myötä HyXo toimii jatkossa yksinoikeudella Hach-voimalaitosmittausten ja Sentry-näytekeskusten jälleenmyyjänä ja huoltajana Suomessa. HyXo Oy on yli viisikymmenvuotias perheyritys, joka tarjoaa asiakaslähtöisiä ratkaisuja, tuotteita ja palveluita prosessimittauksen, vedenkäsittelyn sekä prosessi- ja laboratoriolaitteiden parissa. Yhtiöllä on yli […]

Lue koko uutinen

Nyt haetaan tekijöitä koviin koitoksiin.

  Swot Consulting etsii muutoksentekijöitä, jotka eivät jäädy tiukoissakaan tilanteissa. Tiimimme kaipaa lisää suoraselkäisiä ja rehellisiä haastajia, jotka osaavat tunnistaa ja synnyttää asiakkaan muutostarpeet sekä viedä projektit maaliin yhteistyössä muiden swottilaisten ja asiakkaan kanssa. Olitpa kokenut kettu tai nouseva talentti, tärkeintä on ennakkoluuloton ja innokas asenne muutoksen tekemiseen. Toimipisteemme sijaitsee Tampereella ja etsimme ensisijaisesti asiakasvastuullisia […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting myyjän neuvonantajana Stairon Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi myyjän neuvonantajana yrityskauppaprosessissa, jossa Stairon Oy:n pääomistajan Tapio Hussin omistajuus siirtyi perustetulle Stairon Group Oy:lle, jonka omistavat Stairon Oy:n toimitusjohtaja Timo Kylä-Nikkilä ja Canelco Capital Oy:n hallinnoima sijoitusyhtiö. Toteutettu järjestely oli yrittäjäpolvenvaihdos, jossa Staironin liiketoiminta jatkuu entisellään toimitusjohtajan Timo Kylä-Nikkilän johdolla ja uuden omistusrakenteen tuella. Staironin liikevaihto on n. 11 miljoonaa euroa […]

Lue koko uutinen

Kansainvälistyminen kiikarissa? Ilmoittaudu mukaan webinaariin!

Swot Consulting järjestää yhdessä Markkinointitoimisto Bermudan kanssa maksuttoman webinaarin tiistaina 11.6.2019. Mitä kansainvälistyminen vaatii organisaatiolta ja liiketoimintastrategialta – mitkä ovat sudenkuopat toimintaa uusille alueille laajennettaessa? Millainen on pilottimarkkinoinnin ”MVP” (minimum viable product, pienin toimiva tuote) ja millä pääset alkuun? Webinaarista saat vuosikymmenten kokemukseen perustuvaa näkemystä markkinoinnin merkityksestä ja panosten tehokkaasta kohdentamisesta uusille markkinoille mentäessä. Webinaarissa […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting myyjän neuvonantajana Pajaservice Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi myyjän neuvonantajana yrityskauppaprosessissa, jossa SSG Sahalan uusi tytäryhtiö SSG Pajaservice osti Pajaservice Oy:n liiketoiminnan. Pajaservicen työntekijät jatkavat yhtiössä vanhoina työntekijöinä. Pirkkalassa toimiva Pajaservice on konepajateollisuuden työstökoneiden huoltoon ja kunnossapitoon erikoistunut yritys. Ostaja SSG Sahala on teollisuuden elinkaaripalveluihin erikoistunut yritys, jonka palvelut kattavat kokonaiskunnossapidon sekä kunnossapito- ja asennusprojektit. SSG:n merkittävimpiä asiakassegmenttejä ovat konepaja-, […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting myyjän neuvonantajana Toolfac Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi myyjän neuvonantajana yrityskauppaprosessissa, jossa HANZA Holding AB osti Toolfac Oy:n koko osakekannan. Toolfac Oy on Iisalmessa toimiva erityisesti hydrauliikan ja pneumatiikan komponenttien ja järjestelmien valmistukseen erikoistunut yritys, jonka liikevaihto on noin 8 M€. Toolfac palvelee erityisesti kansainvälisesti toimivia johtavia työkone-, työlaite- ja moottorivalmistajia. Ostaja HANZA on First North -markkinapaikalla listattu teolliseen valmistukseen […]

Lue koko uutinen

Etsimme haasteita rakastavia muutoksen tekijöitä

Swot Consulting hakee asiakasvastuullisia johtavia konsultteja. Etsimme motivoituneita muutoksen tekijöitä, jotka eivät kaihda tiukkoja tilanteita. Tehtävänäsi on vastata asiakkaan tarpeiden tunnistamisesta ja synnyttämisestä, ratkaisumallin luomisesta sekä asiakasprojektien luotsaamisesta maaliin asti yhdessä asiakkaan ja muun Swot-tiimin kanssa. Käytännössä asiakastyö meillä tarkoittaa ennakkoluulotonta haasteita päin syöksymistä ja kissan nostamista pöydälle. Me työskentelemme johtavien teollisuusyritysten kanssa ympäri Suomen […]

Lue koko uutinen

Strategia tarvitaan – ilman höttöäkin pärjätään

”Tarvitsemme strategian eli suunnannäyttäjän, jotta tietäisimme mitä teemme, mikä meidän yrityksemme idea ja ydin on.” Tarve strategialle tunnistetaan yrityksissä hyvin, mutta käsitykset toteutuksesta ja sisällöstä vaihtelevat. Strategiassa kyse on ennen kaikkea valinnoista, ja niiden tekeminen on usein vaikeaa. Tarvitaan tietoa ja analyyseja niin yrityksen nykytilasta kuin myös toimintaympäristön muutoksista ja kehityssuunnista, jotta uskallettaisiin muodostaa mielipiteitä. […]

Lue koko uutinen

Suomalainen teollisuus porskuttaa eteenpäin uhkakuvista huolimatta

Suurilla suomalaisilla konepajayrityksillä menee edelleen erinomaisesti kasvun jatkuessa. Toimittajien ”kapasiteettituskaan” tuskin tulee helpotusta ainakaan asiakkaiden suunnasta loppuvuoden 2018 aikana. Verrattuna vuodentakaiseen, suurten konepajojen tilauskannat ovat kasvaneet keskimäärin prosentin ja yhteenlaskettu liikevaihto jopa 4,8 %. Q2/2018 -menestyjän titteli menee Ponsselle, jonka tilauskanta ja juokseva liikevaihto kasvoivat yli 10 % vuodentakaiseen verrattuna. Uusien tuotantoinvestointien maaliin saattaminen onnistuneesti […]

Lue koko uutinen

Esittelyssä: Juho Hirn

Juho Hirn Konsultti, tuotantotalouden diplomi-insinööri Muistan, miten opiskeluaikana konsulttifirmat lobbasivat opiskelijoita. Tuotantotalouden vierailijaluennoitsijoiden viesti oli selkeä: konsulteiksi otetaan parhaat päältä. Totta kai työ luo paineita, mutta toisaalta itsellä on ollut aina kova motivaatio viedä omaa osaamista eteenpäin. Puskematta rajojaan ei voi koskaan tietää, mihin pystyy. Swotin asenteen ja arvomaailman näkisin ennen kaikkea kumppanuutena. Luottamusta ei […]

Lue koko uutinen

Esittelyssä: Timo Toivonen

Timo Toivonen Konsultti, tuotantotalouden diplomi-insinööri Tuotantotaloudessa alkujaan vetosi liike-elämän ja teknologian yhteensovittaminen. Nämä samat elementit yhdistyvät myös konsultin työssä: on toisaalta pysyttävä teknologisen kehityksen aallonharjalla, toisaalta taas seurattava liike-elämän trendejä. Molempia aloja yhdistää jatkuva muutos, jota on pystyttävä ennakoimaan menestyäkseen. Olen työskennellyt Swot Consultingissa vuodesta 2014 lähtien, aluksi analyytikkona ja myöhemmin konsulttina. Toimenkuvaani kuuluu tällä […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting ostajan neuvonantajana Matec GmbH:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi ostajan neuvonantajana, kun teollisuuden monialakonserni MSK Group Oy osti Saksassa ja Slovakiassa toimivan ohjaamovalmistaja Matec GmbH:n koko osakekannan. Matec valmistaa työkoneiden ohjaamoja useille tunnetuille brändeille, muun muassa Manitowocille, Volvo CE:lle, Liebherrille, Komatsulle ja Cargotecille. Yritys on perustettu vuonna 1895. Matecin Döbelnin (Saksa) ja Lipanyn (Slovakia) tehtaat liittyvät osaksi MSK Groupia. Kaupan myötä […]

Lue koko uutinen

Swot Consultingin sivusto uudistui

Keväällä 2017 aloitimme yhteistyön Markkinointitoimisto Bermudan kanssa terävöittämällä kärkiviestejämme. Toteutimme uusien kärkiviestien pohjalta myös kesäkampanjan, jonka tulokset todistivat suuntamme oikeaksi. Yhteistyötä jatkettiin syksyllä sivustouudistuksen suunnittelulla, ja uusi sivusto julkaistiin tammikuussa 2018. Tarve kotisivu-uudistukselle oli ajankohtainen, sillä vanha sivustomme oli jo teknisesti vanhentunut, eikä se tuonut vahvuuksiamme riittävän selkeästi esille. Konkreettinen ongelmiin tarttuminen, muutoksen toteuttaminen sekä […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting ostajan neuvonantajana Teoteam Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi ostajan neuvonantajana, kun Lojer Oy osti Teoteam Oy:n sairaalakalusteiden huoltoon erikoistuneen Medical Service -liiketoiminnan. Uudella Lojer Medical Servicellä on huoltosopimusten piirissä yli 10 000 sähköistä sairaalakalustetta, joiden huollosta vastaavat yksiköt Sastamalassa, Tampereella, Orimattilassa, Vantaalla, Turussa ja Kempeleessä. Lojer Group on Suomen suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja sekä elinkaaripalveluita tarjoava yhtiö, jonka tarjoomaan […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting myyjän neuvonantajana Avemet Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi myyjän neuvonantajana yrityskauppaprosessissa, jossa Suomen Vesileikkaus Oy osti (perustamansa yhtiön SVL Steel Oy:n lukuun) Avemet Oy:n metallien esikäsittelyliiketoiminnan. Avemet Oy on Tampereella toimiva metallien esikäsittelyyn erikoistunut yritys. Avemetin liikevaihto on yli 6 M€ ja se palvelee useita teollisuudenaloja, kuten koneenrakennus-, laivanrakennus-, louhinta-, anturi- ja sähkölaiteteollisuutta. Pääasiallinen liiketoiminta käsittää eri teräslaaduista jalostetut hitsausvalmiit […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting ostajan neuvontantajana Okaria Oy:n yrityskauppaprosessissa (30.5.2017)

Swot Consulting toimi ostajan neuvonantajana Okaria Oy:n yrityskauppaprosessissa, jossa suomalainen perheyhtiö Pintos Oy osti Okaria Oy:n koko osakekannan. Kaupan myötä Pintoksessa on rakennusalan osaamista yhteensä peräti 100 vuotta, liikevaihtoa noin 55 miljoonaa ja henkilöstöä yli 140 henkeä. Kaupan jälkeen toimipaikkoja ovat Okarian Kaarinan pisteen lisäksi Pintoksen pääkonttori Eurassa, tuotantolaitokset Eurassa ja Rauman Lapissa sekä myyntikonttori […]

Lue koko uutinen

Nimitysuutinen

KTM Tapio Ingervo on liittynyt Swot Consultingin asiantuntijatiimiin Johtavaksi konsultiksi. Tapiolla on yli kahdenkymmenen vuoden kansainvälinen kokemus B2B myynnistä, markkinoinnista ja liiketoiminnan kehittämisestä sekä teollisuusyritysten johtotehtävistä, vientivetoisten yritysten toimitusjohtajana niin voimakkaan kasvun aikana kuin toimintojen uudelleenjärjestelyvaiheissakin. Tapion työhistoriaan lukeutuvat mm. Kesla Oyj:n on road -liiketoiminnan myynnin ja jälkimarkkinoinnin johtaminen sekä Ponsse-konsernin Ranskan tytäryhtiön toimitusjohtajuus. Lisätietoja: Tapio […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting myyjän neuvonantajana Nakkila Boilers Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi myyjän neuvonantajana Nakkila Boilers Oy:n yrityskauppaprosessissa, jossa liettualainen alan merkittävä toimija UAB Enerstenos grupė osti Nakkila Boilersin Nakkila Works Oy:ltä. Nakkila Boilers on toiminut vuodesta 1998 lähtien ja se on toimittanut tänä aikana kymmeniä bioenergiaa käyttäviä 1-10 MW tehoisia lämpölaitoksia Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Venäjälle. Projektiliiketoimintaa harjoittavan yhtiön liikevaihto on vaihdellut viime […]

Lue koko uutinen

Swot Consulting neuvonantajana Vexve Oy:n yrityskauppaprosessissa

Swot Consulting toimi myyjän neuvonantajana Vexve Oy:n yrityskauppaprosessissa, jossa suomalainen kehitysyhtiö DevCo Partners Oy osti Vexve Oy:n koko osakekannan Jarmo Niemisen omistamalta Partnos Oy:ltä. Vuonna 1960 perustettu sastamalalainen Vexve on yksi maailman johtavista kaukolämpö- ja kaukokylmäventtiileiden valmistajista. Vexven Sastamalan ja Laitilan tehtailla valmistettuja tuotteita viedään vuosittain yli 30 maahan. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2015 noin […]

Lue koko uutinen

Swot 2-Pager Business Model©

Haluatko perehtyä uuteen ylivoimaiseen Swot 2-Pager Business Model©-liiketoimintamallin suunnitteluun? Mallimme korostaa yritysten strategisen suunnittelun uudistumista ja painottuu tuloksellisuuteen, konkretiaan ja toteutettavuuteen. Tulemme mielellämme esittelemään sisällön ja casen, jonka referenssiyritys on tuplannut liikevaihdon neljässä vuodessa. Otathan rohkeasti yhteyttä, jos haluat kuulla aiheesta lisää. Tommi Salonen Hallituksen puheenjohtaja +358 (0)400 770 510 tommi.salonen@swotconsulting.fi Malli on kehitetty Osterwalder & […]

Lue koko uutinen