Takaisin ajankohtaisiin

10.08.2022

KonepajaBarometri Q2/2022: Heikko euro tukee kilpailukykyä Amerikassa – tutut riskit edelleen läsnä

Konepajabarometri Q2 2022

Lataa KONEPAJABAROMETRI

Huolimatta Venäjän hyökkäyssodasta ja yleisestä taloudellisesta epävarmuudesta tarkasteltujen yhtiöiden kasvu jatkui vahvana toisella kvartaalilla. Eurooppa kehittyi vakaasti huolimatta sodan vaikutuksista ja heikko euro tuki konepajayritysten kilpailukykyä Pohjois-Amerikassa. Amerikka jatkoi suhteellisesti vahvimpana markkina-alueena ja kasvun ajurina jo neljättä peräkkäistä kvartaalia. Aasian osalta erityisesti Kiinan koronasulut vaikeuttivat liiketoimintaa verrattuna vuoden takaiseen. Tilanne kuitenkin parani erityisesti toisen kvartaalin loppupuolella.

Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset ovat pitkälti vastanneet aiemmissa barometreissä arvioituja ja tällä kvartaalilla suhteessa heikoimmin suoriutuivat yhtiöt, joille Venäjä on merkittävä markkina-alue. Raute ja Ponsse ovat tästä selkeimmät esimerkit. Myös Aasian heikko kehitys haittasi edelleen KONE:tta, joka laski liikevaihtonäkymiään jo toisella peräkkäisellä kvartaalilla. Suhteessa vahvimpia olivat yhtiöt, jotka hyötyivät vahvasta kehityksestä Pohjois-Amerikassa. Selkeimmät hyötyjät olivat Metso Outotec ja Wärtsilä, mutta myös Cargotec ja Konecranes hyötyivät Pohjois-Amerikan vahvasta vedosta. Myös Ponssella ja Rautella Amerikoiden vahva kehitys kompensoi ainakin osin Venäjän vaikutuksia.

Viime kvartaalien merkittävimmät epävarmuutta aiheuttavat tekijät häiritsivät edelleen yhtiöiden liiketoimintaa. Venäjän hyökkäyssota, inflaatio, komponenttien heikko saatavuus, kiristyneet rahoitusmarkkinat ja koronapandemia toistuivat edelleen osavuosikatsauksissa asiakkaiden päätöksentekoa hidastavina tekijöinä. Epävarmuus näkyi myös yhtiöiden saaduissa tilauksissa, joiden kasvunopeus suhteessa vertailukauteen hidastui jo viidettä peräkkäistä kvartaalia. Epävarmuuksista huolimatta saatujen tilausten kasvu oli kuitenkin edelleen hyvällä tasolla, mikä tukee lyhyen aikavälin kasvunäkymiä yhdessä vahvojen tilauskantojen kanssa. Mikäli epävarmuustekijät eivät poistu tulevien kvartaaleiden aikana ja kysyntä jatkaa hidastumistaan, kasvaa riski syvemmällekin taantumalle.

Käyttäjäkuva

Kysy lisätietoja

Tommi Salonen

Hallituksen puheenjohtaja

+358 (0)400 770 510

tommi.salonen@swotconsulting.fi LinkedIn logo