Positiivinen kehitys jatkui vuoden 2025 toisella kvartaalilla huolimatta tulleihin liittyvästä poukkoilusta rapakon takana. Useat yhtiöt viestivät tulliuhittelun lisänneen epävarmuutta toisella kvartaalilla ja tullien asettuminen heinäkuun lopussa 15 %:iin, vaikkakin selvästi aiempaa korkeampi taso, saatetaan nähdä helpotuksena ainakin lyhyellä aikajänteellä. Tullien lopulliset talousvaikutukset tulevat välittymään kuitenkin vasta pidemmällä aikajänteellä. Useilla sektoreilla, kuten esimerkiksi suurissa satamanostureissa, Yhdysvalloissa ei ole ollut enää vuosikymmeneen omaa valmistusta eikä toimitusketjujen uudelleenjärjestyminen tule tapahtumaan nopeasti, mikäli ollenkaan. Monessa segmentissä yhdysvaltalaiset asiakkaat joutuvatkin todennäköisesti nielemään tullit sellaisenaan. Tullit eivät kuitenkaan koske palveluita, mikä voi osaltaan edistää yhtiöiden liiketoimintamallien palvelullistumista entisestään.
Huolimatta kasvaneesta epävarmuudesta, saatujen tilausten kasvu oli keskimäärin vahvaa. Tilaukset kasvoivat vahvimmin etenkin satamalaitteita toimittavilla Kalmarilla ja Konecranesilla sekä Wärtsilällä Energia-liiketoiminnan vahvan tilauskertymän ansiosta. Tilaukset laskivat voimakkaimmin syklisellä Rautella huolimatta heikosta vertailukaudesta ja heikosta markkinatilanteesta kärsivällä Glastonilla. Liikevaihdot kehittyivät pääsääntöisesti maltillisesti vertailukaudesta, ja ainoastaan Wärtsilä onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan voimakkaasti. Liikevaihto laski eniten Rautella, Keslalla ja Ponssella, joita yhdistävät metsäsektori sekä viime kvartaaleina supistuneet tilauskannat. Maantieteellisesti liikevaihto kasvoi eniten Euroopassa. Liikevaihto laski yleisesti Aasiassa ja Amerikassa, mikä selittyy osin dollarin heikentymisellä.
Jälleen kerran mielenkiinto kohdistuu tulevaisuuteen ja kuluvan kolmannen kvartaalin osavuosikatsauksiin, jotka tulevat näyttämään, millainen konepajayhtiöidemme asiakkaiden reaktio on ollut asetettuihin tulleihin. Vaikutukset voivat erota merkittävästikin yhtiöstä riippuen, sillä paikalliset toimitusketjut Yhdysvalloissa ja kilpailuasetelma vaihtelevat. Heikoimmassa tilanteessa ovat yhtiöt, joilla ei ole omaa valmistusta Yhdysvalloissa ja paikallinen kilpailu on merkittävää. Kyseinen tilanne ei onneksi koske KonepajaBarometrin yhtiöitä, joille Yhdysvallat on merkittävä markkina-alue. Parhaimmassa tilanteessa epävarmuuden poistuminen tulleihin liittyen on positiivisempi asia kuin itse tullitaso.