Takaisin ajankohtaisiin

31.08.2018

Suomalainen teollisuus porskuttaa eteenpäin uhkakuvista huolimatta

Suurilla suomalaisilla konepajayrityksillä menee edelleen erinomaisesti kasvun jatkuessa. Toimittajien ”kapasiteettituskaan” tuskin tulee helpotusta ainakaan asiakkaiden suunnasta loppuvuoden 2018 aikana. Verrattuna vuodentakaiseen, suurten konepajojen tilauskannat ovat kasvaneet keskimäärin prosentin ja yhteenlaskettu liikevaihto jopa 4,8 %. Q2/2018 -menestyjän titteli menee Ponsselle, jonka tilauskanta ja juokseva liikevaihto kasvoivat yli 10 % vuodentakaiseen verrattuna. Uusien tuotantoinvestointien maaliin saattaminen onnistuneesti on Ponsselle nyt tärkeämpää kuin ikinä.

Trendianalyysi tilauskannasta ja liikevaihdosta

Monissa julkaisuissa pelotellaan kulman takana odottavasta möröstä, joka kääntää ”aallonharjan”. Oli kyse sitten päähänpistosta Valkoisessa talossa, maailmantalouden kasvun hidastumisesta tai viimeisimpänä Turkin liiran arvon heikkenemisestä, käännettä ei kuitenkaan ole nähtävissä (ainakaan vielä) suurten konepajojen luvuissa. Yritysten yhteenlasketun liikevaihdon kasvu onkin kiihtynyt vuoden 2018 aikana. Taustalla vaikuttaa vuoden 2017 toisella puolikkaalla tapahtunut merkittävä kasvu tilauskannoissa. Vuonna 2018 yhteenlaskettujen tilauskantojen kasvu on hidastunut, mutta historiallisesti jälkimmäinen vuosipuolikas on ollut tilauskannoille parempi. Mikäli nykyinen kehityssuunta jatkaa vallitsevana, voivat horisontissa olevat uhkakuvat kuitenkin näyttää todellisen luonteensa.

Yritysten markkina-alueissa on tapahtunut yllättäviäkin muutoksia. Suurin liikevaihdon kasvu vuoden 2018 toisella neljänneksellä on saatu EMEA-alueelta (+2,0 %), kun maailman nopeimmin kasvava markkina-alue, Aasia, laski 2,0 prosenttia. Kiinan markkinaan liittyy suomalaisille yrityksille monia haasteita, kuten kova kilpailu, erilainen neuvottelukulttuuri, kopiointi ja tekniset kaupanesteet. Tuontitullien pelosta huolimatta Amerikoista saatiin 0,3 prosenttia kasvua, jota edisti ainakin Metson kasvu Etelä- ja Väli-Amerikassa.

Tarkastelussa mukana olleet yritykset:

  • Cargotec, Kone, Konecranes, Metso, Ponsse, Valmet ja Wärtsilä

Lähde: Swot Consultingin analyysi

 

Kirjoittanut:

Juho Hirn

Juho Hirn
Konsultti, tuotantotalouden diplomi-insinööri

Käyttäjäkuva

Kysy lisätietoja

Tommi Salonen

Toimitusjohtaja

+358 (0)400 770 510

tommi.salonen@swotconsulting.fi LinkedIn logo