Takaisin ajankohtaisiin

19.02.2018

Swot Consultingin sivusto uudistui

Keväällä 2017 aloitimme yhteistyön Markkinointitoimisto Bermudan kanssa terävöittämällä kärkiviestejämme. Toteutimme uusien kärkiviestien pohjalta myös kesäkampanjan, jonka tulokset todistivat suuntamme oikeaksi. Yhteistyötä jatkettiin syksyllä sivustouudistuksen suunnittelulla, ja uusi sivusto julkaistiin tammikuussa 2018.

Tarve kotisivu-uudistukselle oli ajankohtainen, sillä vanha sivustomme oli jo teknisesti vanhentunut, eikä se tuonut vahvuuksiamme riittävän selkeästi esille. Konkreettinen ongelmiin tarttuminen, muutoksen toteuttaminen sekä strategian toimeenpano ovat olennainen osa identiteettiämme. Onkin luonnollista, että myös sivustomme korostaa ydinosaamisemme tätä puolta.

Kaipasimme sivustolle yrityksemme ja palveluidemme näköistä, tätä päivää vastaavaa ilmettä. Kuvituksessa käytetty visuaalinen teema kertoo myös omaa tarinaansa, edustaen ”hands on” -asennettamme ja konkreettista asioihin tarttumista. Toivomme, että kotisivujen vierailijat pitävät uudesta sivustostamme yhtä paljon kuin tekijät itse Bermudalla ja Swot Consultingilla!

Käyttäjäkuva

Kysy lisätietoja

Tommi Salonen

Hallituksen puheenjohtaja

+358 (0)400 770 510

tommi.salonen@swotconsulting.fi LinkedIn logo